Kukapa olisi arvannut, että vuoden paras urapäätös syntyy tunturissa, sukset jalassa ja koko maailma selän takana. Minulle niin kävi. Kilpisjärvellä, kevätauringon alla, syntyi kirkas päätös: en palaa entiseen. En seuraa muiden latuja. Teen oman urani – vaikka umpihankeen.
Tämä ei ollut ensimmäinen hiihtovaellukseni, mutta tällä kertaa mukana kulki jotain uutta. Reppu oli täynnä ajatuksia. Olin juuri osallistunut Pakosuunnitelma-tapahtumaan, joka oli saanut minut pohtimaan tulevaisuutta uudesta kulmasta. Siellä heräsi ajatus, että voisin ehkä sittenkin rakentaa omanlaisen työelämän. Ja hiihtovaelluksen päivien yksinkertaisuus, hitaus ja hiljaisuus antoivat tilaa tuolle ajatukselle kasvaa.
Yhtenä päivänä nousin yksin tunturiin. Aurinko paistoi, ja allani kantoi keväthanki. Katselin valkoista maisemaa, joka oli täynnä jälkiä – mutta en halunnut seurata niistä yhtäkään. Halusin hiihtää oman jälkeni. Samassa hetkessä tajusin, että juuri niin haluan tehdä myös työelämässä: en kulkea toisten viitoittamaa tietä, vaan lähteä tutkimaan reittiä, jota ei vielä ole.
Vanha sanonta "Ken tietä käy se tien on vanki – vapaa on vain umpihanki" osui kuin suoraan omaan sydämeen. Se kiteytti sen, mitä en ollut saanut sanoiksi. Olen kulkenut urallani valmiita polkuja, tehnyt turvallisia valintoja, menestynytkin – mutta samalla vieraantunut siitä, kuka oikeasti olen. Nyt haluan palata siihen, mikä on minulle totta. Haluan rakentaa jotain itse.
En tiedä vielä tarkalleen mitä teen, mutta tiedän, että aloitan. Ensimmäiset askeleet on jo otettu: rakennan digipalveluita ja kirjoitan tätä blogia. Testaan, opettelen, epäonnistun ja onnistun. Teen matkaa, joka on minun.
Tunturissa hiihtäessä opin, että omien jälkien tekeminen ei ole helppoa – umpihanki voi olla raskas, joskus eksyttäväkin. Mutta se on myös vapaus, seikkailu ja mahdollisuus nähdä maisemia, joita ei muuten näkisi.
Umpihangessa ja talven erämaassa kulkemiseen auttaa, että on tiedot ja taidot hallussa. Sama pätee digipalveluihin. Havaintoni on, että kummassakin tapauksessa ammattimainen koulutus tuo parempaa osaamista nopeammin kuin mitä pystyy itse hankkimaan pitkässäkään ajassa.
Pakosuunnitelma-tapahtuma antoi minulle suunnan ja rohkeutta. Se muistutti, että vaikka haluaa kulkea oman reitin, ei tarvitse lähteä matkaan yksin tai ilman karttaa.
Siksi sanon nyt itselleni – ja sinulle, joka tätä luet: jos tunnet, että nykyinen tie ei enää kanna, voi olla aika tehdä oma ura. Vaikka umpihankeen.
Mutta älä lähde tyhjin käsin – hae oppia osaajilta.
👉 Osallistu ilmaiseen Pakosuunnitelmaan 22.–26.5. tästä
Kaupallinen yhteistyö: MentorMind
